Tampereen Mestarikilta 60 vuotta!

07.11.2016
20161029_161203.jpg

Tampereen Mestarikillan vuotuisen kokouksen monivaiheiset avaustraditiot kaapuineen ja puheenvuoroineen ovat peräisin jo 1800-luvun puolestavälistä, jolloin yhdistyksen esijärjestö Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistys aloitti toimintansa.

Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Antti ja Airi Soljan säätiön hallituksen jäsenillä oli kunnia osallistua Tampereen Mestarikilta ry:n 60-vuotisjuhlaan. Vuonna 1956 itsenäiseksi yhdistykseksi rekisteröidyn killan pyöreitä vuosia juhlittiin vuotuisen Syysmöötin yhteydessä. Kättentaitojen eri toimialoja ja niiden ammattilaisia yhteentuova yhdistys sai säätiöltä kertamuotoisen lahjoituksen käytettäväksi toiminnan jatkamisen hyväksi sekä uusien mestareiden palkitsemiseen tulevaisuudessa. 

20161029_194552.jpg

  Tampereen Mestarikilta ry:n puheenjohtaja Hannele Teurokoski ja säätiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Solja.


Jokavuotiseen tapaan Syysmöötissä ojennettiin myös mestarikirjat uusille alansa mestareille. Tänä vuonna kirjoja jaettiin kolmin kappalein, joista kaksi suutarimestareille Auli Tikkaselle ja Tuija Suonpäälle sekä yksi leipurimestarille Tiina Heinoselle. Myös Antti ja Airi Soljan säätiö muisti uusia tulokkaita stipendillä.

20161029_163058.jpg

Uunituoreet mestarikirjat käsissään ja kiltaan kuulumisen merkiksi mitalit kaulassaan poseeraavat leipurimestari Tiina Heinonen, suutarimestari Auli Tikkanen ja suutarimestari Tuija Suonpää.
26.10.2021Yhteistyö TITRYn kanssa jatkuu
14.05.2020Säätiö tukee kädentaitajia korona-aikana
12.12.2019Säätiö mukana Tampereen Mestarikillan syysmöötissä
21.09.2019Hopeasija Tampereelle WorldSkills-kisoissa
09.06.2019Pirkanmaalle 16 mitalistia Joensuusta
07.10.2018EuroSkills Budapestissa toi mitalin Pirkanmaalle
11.06.2018Taitaja2018 Tampereella
21.05.2018Kuusi uutta mestaria Tampereella
25.03.2018Yhteistyötä TITRY:n kanssa
28.10.2017Säätiö mukana kesänäyttelyssä Fiskarsin Ruukissa
11.09.2017Airi Solja 3.6.1921 - 26.8.2017
01.06.2017Taitaja2017-kisoista suuri mitalisaldo
07.11.2016Tampereen Mestarikilta 60 vuotta!
24.07.2016Säätiöllä vihdoin oma logo!
12.06.2016Taitaja2016-kisoista 14 mitalisijoitusta Pirkanmaalle
05.12.2015Tampereen Mestarikillan syysmöötti 13.11.2015
22.11.2015WorldSkills 2015 stipendikahvitus
01.10.2015Brilliant!-näyttely Kansallismuseossa
05.09.2015WorldSkills 2015 São Paulossa
04.08.2015Pirkanmaalaisille rutkasti menestystä Turusta
15.03.2015Taitaja2015-kisoissa 21 pirkanmaalaista!
11.02.2015Kauppalehti 100 vuotta sitten
12.01.2015Tampereen Mestarikillan syysmöötti 21.11.2014
20.05.2014Lahden Taitaja2014-kisoista menestystä Pirkanmaalle
21.05.2013Pirkanmaalle yhdeksän mitalia Joensuun Taitaja2013-kisoista
01.06.2012Neljä ykköstä Taitaja2012-kisoissa!
05.11.2011Antti Solja 7.11.1923 - 3.11.2011
20.10.2011WorldSkills 2011 -kisassa palkitut
01.07.2011Kahvitilaisuus TAO:n taitaville
30.06.2011Taitaja2011-kisan menestyjät
16.01.2011Menestystä EuroSkills-kisassa Lissabonissa
26.09.2010Esittelyvideo Kuopion Taitaja 2011 -tapahtumasta!
25.09.2010Säätiön vierailu Sastamalassa
27.05.2010Taitaja2010-kilpailun palkitsemiset
22.02.2010Uusia kuvia stipendienjakotilaisuudesta!
18.02.2010Käy katsomassa uusimmat kuvat!