Neljä ykköstä Taitaja2012-kisoissa!

01.06.2012

Vuoden 2012 Taitaja-kilpailuissa voittopalleille kipusi neljä taitavaa nuorta Pirkanmaan alueelta. Kultamitalit kaulaansa ottivat Vilma Hassi, Teemu Toivonen, Ilona Suutari ja Ninja Korvenperä. Hassi nappasi pukuompelun mestaruuden jo toistamiseen sekä valittiin vuoden Taitajien Taitajaksi. Suutari loisti ensimmäisenä automaalaussarjassa ja Toivonen suoriutui parhaana elektroniikan alalla. Ninja Korvenperä hioi taitonsa viimeisen päälle ja edellisvuoden hopean sijaan kahmaisi tänä vuonna kultaa. 

Toiselle sijalle kurkotti Jaakko Järvi huonekalupuusepän alalla.

Voittajaksi selviytyi myös Joni Toivosen ja Lotta Haaviston joukkue taloushallinnon mittelöissä. Tänä vuonna taloushallinto oli vasta näytöslajina. Näytöslajeja testataan yleensä parin vuoden ajan ennen kuin niistä tulee varsinaisia lajeja, ja siksi näytöslajeissa ei kilpailla Suomen mestaruudesta.

Niin ikään näytöslajin merkeissä myös Erica Harmainen saavutti kolmannen sijan eläintenhoitajan lajissa.

Antti ja Airi Soljan säätiön edustajat osallistuivat kahvitustilaisuuksiin ja antoivat tapansa mukaan stipendit upeasti kisoissa pärjänneille.

taitaja_2012_vilma_hassi_ulkona2.jpgPukuompelun voittanut Vilma Hassi säätiön väen parissa. Hänen vierellään toinen säätiön perustajajäsenistä, Airi Solja.

ilona_suutari_taitaja_2012_tao.jpg

Ilona Suutari ja säätiön puheenjohtaja Jaakko Solja Tampereen ammattiopiston kahvitilaisuudessa.

taitaja_2012_palkitseminen.jpgTampereen ammattiopiston (TAO) ja säätiön väkeä. Säätiön puheenjohtaja Jaakko Solja (vas.), TAO:n palvelut- ja liiketalouskoulutusalan johtaja Sari Simontaival, säätiön asiamies Markku Seppälä, TAO:n muoti- ja kauneusosaston koulutuspäällikkö Mariitta Koort, ammatillisen koulutuksen johtaja Eeva Mäihäniemi ja joukkueenjohtaja ja vaatetusosaston tiimivastaava Katja Aaltonen.

teemu_toivonen_iisakki_taitaja_2012.jpgTeemu Toivonen sai stipendin Ammatti-instituutti Iisakin tiloissa. 

26.10.2021Yhteistyö TITRYn kanssa jatkuu
14.05.2020Säätiö tukee kädentaitajia korona-aikana
12.12.2019Säätiö mukana Tampereen Mestarikillan syysmöötissä
21.09.2019Hopeasija Tampereelle WorldSkills-kisoissa
09.06.2019Pirkanmaalle 16 mitalistia Joensuusta
07.10.2018EuroSkills Budapestissa toi mitalin Pirkanmaalle
11.06.2018Taitaja2018 Tampereella
21.05.2018Kuusi uutta mestaria Tampereella
25.03.2018Yhteistyötä TITRY:n kanssa
28.10.2017Säätiö mukana kesänäyttelyssä Fiskarsin Ruukissa
11.09.2017Airi Solja 3.6.1921 - 26.8.2017
01.06.2017Taitaja2017-kisoista suuri mitalisaldo
07.11.2016Tampereen Mestarikilta 60 vuotta!
24.07.2016Säätiöllä vihdoin oma logo!
12.06.2016Taitaja2016-kisoista 14 mitalisijoitusta Pirkanmaalle
05.12.2015Tampereen Mestarikillan syysmöötti 13.11.2015
22.11.2015WorldSkills 2015 stipendikahvitus
01.10.2015Brilliant!-näyttely Kansallismuseossa
05.09.2015WorldSkills 2015 São Paulossa
04.08.2015Pirkanmaalaisille rutkasti menestystä Turusta
15.03.2015Taitaja2015-kisoissa 21 pirkanmaalaista!
11.02.2015Kauppalehti 100 vuotta sitten
12.01.2015Tampereen Mestarikillan syysmöötti 21.11.2014
20.05.2014Lahden Taitaja2014-kisoista menestystä Pirkanmaalle
21.05.2013Pirkanmaalle yhdeksän mitalia Joensuun Taitaja2013-kisoista
01.06.2012Neljä ykköstä Taitaja2012-kisoissa!
05.11.2011Antti Solja 7.11.1923 - 3.11.2011
20.10.2011WorldSkills 2011 -kisassa palkitut
01.07.2011Kahvitilaisuus TAO:n taitaville
30.06.2011Taitaja2011-kisan menestyjät
16.01.2011Menestystä EuroSkills-kisassa Lissabonissa
26.09.2010Esittelyvideo Kuopion Taitaja 2011 -tapahtumasta!
25.09.2010Säätiön vierailu Sastamalassa
27.05.2010Taitaja2010-kilpailun palkitsemiset
22.02.2010Uusia kuvia stipendienjakotilaisuudesta!
18.02.2010Käy katsomassa uusimmat kuvat!